Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

MK2 Quai de Loire ja Quai de Seine

Vaikka bloggarin pitäisi olla huolissaan bloggausten riittävyydestä, on tällä kertaa aivan pakko käsitellä kaksi teatteria yhtä aikaa. Siitä huolimatta, että teatterit sijaitsevat eri osoitteissa ja niiden rakentamisen väli on liki kymmenen vuotta.

MK2-ketjun teattereita Quai de Loire ja Quai de Seine on käsiteltävä yhdessä, vaikka niiden välissä on vettäkin.

Teatterit sijaitsevat vuodelta 1808 olevan Pariisi suurimman tekojärven Le bassin de la Villetten vastarannoilla.

Kuusisalinen Quai de Seine valmistui 1996. Vastarannan 6-salinen Quai de Loire 2005. Teattereiden väliä voi kulkea maksuttomasti Zéro de Conduite -paatilla – joka sivumennen sanoen käyttäytyy oikein hyvin sateellakin.

MK2 on iso elokuva-alan toimija. Sillä on Pariisissa 11 teatteria ja se harjoittaa niin elokuvateatterielokuvan kuin kuvatallenteidenkin levittämistä. Sen teattereissa on myös kirja- ja kuvatallennekauppojan, kuten muun muassa Quai de Loiressa tai MK2 Bibliothèquessa.

MK2:lla on teatterit- ja levitystoiminnassa vahva art house -profiili, mutta sen teattereissa näytetään myös mainstreamelokuvia. Art house -vaikutelmaan  voi hyvinkin vaikuttaa se, että MK2:n teattereissa elokuvat esitetään tavallisesti ilman dubbausta alkuperäisäänin.

MK2 Quai de Loire - 7 quai de Loire, 75019 Paris
MK2 Quai de Seine - 14 quai de la Seine, 75019 Paris

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Loire

MK2 Quai de Seine

MK2 Quai de Seine

MK2 Quai de Seine

Teatteripaatti Zéro de conduite (Nolla käytöksessä).

MK2 Quai de Seine.

MK2 Quai de Seine.

MK2 Quai de Seine.

MK2 Quai de Seine.
Kaikki kuvat heinäkuulta 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti