Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

maanantai 2. syyskuuta 2013

IFC Center

IFC Center (Independet Film Cannel Center), yksi New Yorkin Manhattanin tunnetuimmista art house -elokuvateattereista, avattiin kesäkuussa 2005 entiseen Waverly-teatteriin Greenwich Villagessa. Rakennus tehtiin 1800-luvun alkupuolella kirkoksi.

Waverly Theatre oli alkujaan yksisalinen, kunnes teatterin parvekkeesta rakennettiin pieni kakkossali 1980-luvun puolivälissä. IFC Centeriä varten teatteri remontoitiin kolmisaliseksi. Joulukuussa 2009 teatterissa oli jo viisi salia.

IFC Center on osa IFC:n mediaryvästä. 1994 aloitti Yhdysvalloissa IFC-brändillä kaapelitelevisiokanava, joka esitti pelkästään ns. independent-elokuvia. Independent-elokuvilla tarkoitetaan tavallisimmin sellaisia elokuvia, jotka eivät ole Hollywood-studioiden tuottamia. Myöhemmin tv-kanava on laajentunut kaikkeen "indie-" tai kulttihenkiseen ohjelmistoon. IFC Films on mediaryppään elokuvalevitysyhtiö.

Waverly Theaterista
löytyy kuvia Cinematreasures.org-sivustolta.

Valokuvat on otettu heinäkussa 2010.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti