Tietoja minusta

Keski-ikäinen monomaanikko.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Jättiläis-Biografi – entinen elokuvateatteri

Helsingin Vanha Ylioppilastalo avattiin 1870. Kuva: 22.10.2014.
Ennen kiinteiden elokuvateattereiden aikaa, oli tyypillistä esittää elokuvia erilaisissa juhlasaleissa tai muissa julkisissa kokoontumistiloissa. Näin myös vuoden 1906 Helsingissä.

Elokuva-alan yrittäjä K. E. Ståhlbergillä oli Helsingissä 1906 Suomen ensimmäinen kiinteä elokuvateatteri, Maailman Ympäri, joka avattiin 1904.

1906 Ståhlberg laajensi toimintaansa Helsingissä Ylioppilastalolle, jossa hän avasi Jättiläis-Biografin. Sven Hirnin Kuvat kulkevat -kirjassa kerrotaan, että 14.1.1906 alkaen Ståhlberg sijoitti tärkeät ensi-iltansa Ylioppilastalolle Jättiläis-Biografi-nimen alle.

Ylioppilastalolta filmit siirtyivät Maailman Ympäri -teatterin normaaliin ohjelmistoon. Salonki oli ahtaampi ja vaatimattomampi eikä tilannetta kaunistanut juhlallisen otsakkeen Grand Théâtre Cinématographiquen käyttöönotto. Nimitys kalskahtaa ontolta. Pikemminkin voidaan todellisena valopilkkuna nähdä, että Sherlock Holmes ilmestyi valkokankaalle. Ruotsalainen ensiesitys toteutui Malmössä 12.3. ja suomalainen Maailman Ympäri -teatterissa 28.3. Filmi oli amerikkalainen ja siinä oli 17 kuvaelmaa.
– Sven Hirn: Kuvat kulkevat. Kuvallisten esitysten perinne ja elävien kuvien 12 ensimmäist vuotta Suomessa. (1981).

Jättiläisbiografin näytökset päättyivät 21.4.1906.

Uusi Suometar 4.2.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Hufvudstadsbladet 25.2.1906, no 54A. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Uusi Suometar 11.3.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Helsingin Sanomat 21.4.1906. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti